tiistai 17. syyskuuta 2013

mattojen maalausta...

... ja neulepipon ohje.




Meidän perhe omistaa yhdeksän mattoa. Neljä niistä olivat hetki sitten kokonaan valkoiset räsymatot, jotka sitten muutamana eri iltana saivat uuden ilmeen maalamalla. 

Valkoiset räsymatot on n. 6 vuotta sitten ostettu Kodin ykkösestä aika hyvällä alennuksella. Olin edelliseen asuntoomme tuunannut matot ompelemalla Greengaten ihanaa ruusukangasta kantiksi mattojen päihin. Tykkäsin kovasti matoista noinkin mutta vuosien varrella mattoihin oli tullut pieniä tummentumia jotka eivät enään lähteneet pesussa. 




 Törmäsin muutama viikko takaperin Ilona lehdessä niin ihanaan ideaan että sitä oli aivan PAKKO kokeilla. Ja näin maalarin teipillä ja  painoemulsio+tekstiilimaali sekoituksella matot saivat aivan uuden elämän. (Yhtenä iltana kälykin kävi meillä maalamassa yhden mattonsa)




 Tällaisia niistä nyt sitten tuli. Pienimmästä matosta, joka on alakerran vessassa, tuli wannabe House Doctor matto. Alkupräinen matto on aivan täydellinen ja haaveissa on että joskus aidon saisin mutta toistaiseksi tämä oma versio saa (tai sen on pakko) riittää.




Toisesta raitamatosta, joka oli pitkä käytävämatto, tuli niin tumma että se menee käsityöhuoneeseen. Lisäksi tuon maton kohdalla maali loppui kesken joten leikkasin maton lyhyemmäksi (räsymattoja on aika helppo lyhentää, purkaa jonkun matkaa ja sitoo ne narut uudelleen) ja tän kokoisena se sopiikin paremmin pieneen tilaan.




Kolmas matto, on myöskin käytävämatto ja tähän kokeilin ruudukkoa, tämä piti tosin tehdä kahdessa erässä, ensin yhden suuntaiset raidat, ja näiden kuivuttua toisen suuntaiset. Ihan kiva siitä tuli, hieman marokkolaistyylinen.




Neljäs matto on kaikista suurin ja siihen tuli kapeita raitoja.




Olen tällä hetkellä varsin tyytyväinen kaikkiin meidän mattoihin. Paljon on raitaa ja paljon on harmaata. Harmaa-valko raidalliset räsymatot ovat todella ihanat ja sopivat niin romanttisempaan kuin modernimpaankin kotiin. 

Kokosin kaikki matot kuvattavaksi alakertaan ja niistä muodostui aika kiva palapeli. Hyvin sopivat keskenään yhteen. Kunpa voisivatkin jäädä siihen talveksi, paljon kivampi olisi Murunkin niiden päällä leikkiä kuin kylmän parketin. Mutta valitettavasti 6 huonetta jäisi aivan alastomiksi joten pakko ne on kai omille paikoilleen kiikuttaa. Isoin matto kyllä jää olkkariin...






1/ Kodin1
2-5/ Nyt maalatut matot myös Kodin1
6/Villa Harmonie
7 ja 8/ Kälyn ja minun virkkaamat
9/Viimeisin löytö Citymarketista, alle puoleen hintaan.


 Tulipahan ikuistettua kuvaan että miltä ihana mattokollaasi näyttäisi olkkarissa. Minä tykkäisin!

Niin, matot pitää silittää kuivumisen jälkeen, meinasi unohtua. Sellainenkin pikku vinkki että kun tuo emulsio on väritöntä ja siihen laitetaan hieman mustaa jotta saadaan harmaata, niin kannattaa todella vähän laittaa kerralla sitä pigmenttiä, sillä minulla tuli aina liian tummaa kun laitoin lusikallisen, vaikka se tuntuikin pieneltä määrältä. Lisääminen on sitten helppoa, mutta tummaa ei saa vaaleammaksi kauheen helpoolla. 




Näin syksyn kunniaksi on iskenyt pieni neulomis-into, ja puikkoja on tullut kilisteltyä useampana iltana. Kaikki alkoi villasukista. En ymmärrä neulomis-ohjeita, mutta kaverin ja anopin avustuksella sain tehtyä elämäni ekat villasukat, Murulle tietenkin. Siitä se sitten lähti. 

Lasten asusteita (niinkuin aikuistenkin) on kyllä mitä ihanimpia tarjolla kaupoissa, mutta minä en siedä täysin acryylisia tuotteita, joten monesti ne siksi sinne kauppaan jäävätkin. Kun itse tekee niin voi valita mistä materiaalista tekee. Minulla on kotona joitakin keriä jotka nyt halusin käyttää. 




Seuraavaksi siis kokeilin tehdä tumput, ilman ohjetta kun teki niin niistä tuli tuollaiset hieman peukalo keskellä kämmentä-versiot :) Tuubihuivi olikin ihan helppo ja nopee mutta sitten aloin hakemaan pipo-ohjetta... Koitin lukea paria eri ohjetta ja ne menivät sen verran yli hilseen että päätin keksiä ihan idiootti-varman minulle sopivan ohjeen.

Kaikkiin näihin olen käyttänyt 7veljestä- lankaa ja 3,5 puikkoja (sukkapuikot kaikkiin muihin paitsi tuubihuiviin). Laitan tähän nyt ohjeen pipoon. Ohje on 1-1,5 vuotiaan kokoiselle pipolle, mutta hieman lisäämällä silmukoita saa isommankin. Harmaasta piposta tuli aika jämpti ja korvaläpät ovat turhan takana joten korjasin vähän ohjetta ja tein ruskean pipon. Siitä tuli hyvä.

1.Luo 128 silmukkaa sukkapuikkoihin niin että puikossa 1 ja 4 on 25 silmukkaa ja puikossa 2 ja 3 kummassakin 39. 

2.Neulo 3 kierrosta resoria (oikein, nurja, oikein...)

3.Seuraavat 10 kierrosta ovat aina oikein, mutta joka kerta kavenna 1 puikon lopussa ja 2 puikon alussa, tee sama 3 puikon lopussa ja 4 puikon alussa.




4.Sitten voi siirtää silmukoita puikosta toiseen niin että kaikissa on saman verran silmukoita. Nyt neulotaan n.20 kierrosta ainaoikeaa. 








5.Loppukavennus tapahtuu siten että joka toinen kerros kavennetaan kaikkien puikkojen alussa ja lopussa. Tulee eteen, taakse ja sivuille , yhteensä 4 kavennuskohtaa. Kun on n. 6 silmukkaa vedät langan niiden läpi ja solmit pipon valmiiksi.
Nyt voi oman maun mukaan lisätä korvaläppiin (jotka kannattaa hieman silittää muotoonsa, näissä kuvissa en ole sitä vielä ehtinyt tekemään) letit ja  pipon päähän tupsun tai sivulle ruusukkeen. (Virkatun ruusun ohje)




Lisään kyllä näihin pipoihin fleece vuoren vielä jotta ovat pehmosempia ihoa vasten.

Kylläpä tuli pitkä postaus. Mutta tasapainon säilyttämiseksi blogi jää nyt pienelle tauolle kun lähdemme myöhäiselle kesälomalle:) Nähdään parin viikon päästä!




/I had 4 old white rugs that I painted using masking tape and textile paint to give them a new life. Then I wanted to take a picture of all our rugs, and they made a really nice puzzle in our living room. They look so nice I would like to leave them there, but its not possible, because there are 6 other rooms that would feel naked.

So its autumn, and I´ve been doing some knitting. For Muru of course. It started with the wool socks and then I made a pair of gloves and a tube scarf. I´m not good at understanding knitting instructions (or any other instructions for that matter) so I had to invent some really easy ones for myself. 

The blog is now going to take a little break, as we leave for a late summer vacation. See you soon!/

lauantai 7. syyskuuta 2013

syystakki




Tiedätte varmaan kun etsii jotakin tietynlaista, on se idea päässä että minkälainen sen pitäisi olla ja sitten vielä lähtee kauppoja kiertelemään uskoen löytävänsä juurikin sitä... Näin käy ainakin minulle usein, ja melkein aina joudun toteamaan että sitä jotakin ei ole olemassakaan (tai jos on niin ei ainakaan mahdu budjettiin).

Halusin Murulle harmaan hupullisen söpön syystakin (eihän ollut liikaa pyydetty?) enkä sellaista löytänyt. Monta kuukautta katselin sivusilmällä eri kauppojen takki-osastoja. Vasta viikko sitten, laittaessani pyykkejä kuivumaan (mm. Murun pieneksi jäänyttä valkoista takkia) aloin pyörittelemään ajatusta takin ompelemisesta itse.  

Minä kun en kauheasti malta odotella mitään lähdin samana päivänä kangaskauppaan ja vielä ilman mitään tarkkaa suunnitelmaa ostin harmaata farkkukankaan tyyppistä paksuhkoa kangasta 0,8m (n.13e). Kangaskaupasta ei kuitenkaan löytynyt mitään sopivaa vuorikangasta, sillä halusin sen olevan kuviollista. Kotoa löytyi onneksi pieni pala raitatrikoota joka riitti just ja just. 

Murun vanha takki, josta katsoin vähän mallia, oli keskeltä vetskarilla aukeava mutta päätin tehdä takin sivulta aukeavaksi jotta sain aplikoitua siihen sydämen (vähän Racoon-tyyppisesti).  Espanjasta ostettua kukkakangastakin minulla oli just tuon sydämen verran ja napitkin löytyivät kotoa, ovat tosin eriparia mutta saman kokoiset jä väriset.  Tähän projektiin ei siis tarvinnut muuta ostaa kuin harmaa päälikangas. (Hihat ovat sisältä tutu hameen silkki-jämäpalasta, on helpompi pukea kun hiha on liukas sisältä)






No, long story short... olin melkoisen täpinöissäni (loppumetreillä suorastaan tärisin) kun kasasin takkia ja huomasin että vuori ja päällinen ja huppu, kaikki täsmäsi! Ja takki onnistui. 




Ollaan oltu monta päivää sisätiloissa kuumeisen Murun kanssa, mutta tänään jo tuntui että tauti on selätetty joten lähdimme tyttöporukalla Pajutilalle ja otettiin Mummu mukaan. Ei ollutkaan ihan kauhean syksyinen keli, mutta pakko oli vähän kuvata Murua uudessa takissa. Tässä siis muutama "in action" kuva:










/I couldn't find a gray hooded autumn jacket for Muru, so I decided to try to sew one myself. I didn't have any pattern (but I had an old jacket, that didn't fit Muru any more, to get an idea of how it could be done) so you can imagine my surprisement when it actually worked out. 

Muru had a feber for 4 days, and we have been inside. Today she is feeling much better so we went to the Pajutila, just us girls and took my mother-in-law with us. Here some "in action" pictures of Murus new jacket/