sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

röyhelömekot




Pääsiäisreissulla löysin pienestä kangaskaupasta ihastuttavan roosa-valkoisen pilkullisen kankaan. Kangas oli sen verran kallis että en raaskinut ostaa kuin 40cm. Kaveriksi löytyi suloinen ruusukangaspala joka lähti myöskin mukaan. Siinä miettiessäni että mihin se 40 cm oikein riittäisi tuli mieleen tehdä tämä röyhelömekko. Malli paljastuikin todella helpoksi ja nopeaksi (2 minun lemppari adjektiivia käsitöissä!!)

Murun mekkoon käytin pilkkukankaan ja tein ruusukankaasta kanttinauhat ja rusetin. Disneyn tähkäpäälle tein saman mekon mutta ruusukankaasta ja valmiilla kanttinauhalla. 












Alla ihan hirvittävän epätarkat kännykkäkuvat mekon tekovaiheesta. Kuvat on nuken mekosta mutta samalla tavalla on molemmat tehty, ainoa ero on että Murun mekossa on vetskari takana ja nuken mekko on taas kokonaan auki takaa ja sen saa yhdellä nepparilla kiinni (Näin mekkoa on helpompi riisua ja pukea).

Idea näissä on että aina seuraava kappale on melkein 2x pidempi kuin edellinen näin saadaan selkeät rypytykset. Murun mekon yläosaan katsoin hieman mittakaavaa/mallia yhdestä hänen paidasta. Näissä mekoissa on siis vain yksi sauma takana. Helppoa ja nopeeta eikö vain...










/I found two cute pieces of fabric, and made a dress for Muru and for her doll. /

26 kommenttia:

  1. Kerrassaan aivan ihastuttavat!!! <3 Kiitos ihan hirmuisesti kun laitoit kuvia myös tekovaiheesta, josko vaikka itsekin rohkenisi nukeille (ja ehkä neidillekin) mekon ompelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... mekkoja on ihana tehdä ja käyttää. Tekovaihekuvat nyt tällä kertaa aika huonoja, mutta ovat sentään olemassa...yleensä teen niin tohinalla etten muista pysähtyä kuvaamaan :)

      Poista
  2. Kiva kun viitsit laittaa aina ohjeita blogiisi ompeluksista sun muista tekemisistäsi. Varmaan moni innostuu kokeilemaan. Hienot mekot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, pitäisi enemmänkin panostaa, mutta siinä vaiheessa kun innoissaan rupee jotakin tekemään ei meinaa malttaa pysähtyä kuvaamaan eikä edes vessataukoa pitää :)

      Poista
  3. Tosi kauniit mekot ja kiitos ohjeista! Kunpa itsekin innostuisi useammin ompelemaan. Se aloittaminen on täällä vaan niin vaikeaa! :) Viimeksi tein mekon helmikuussa, että ehkä nyt ois taas aika kaivaa ompelukone esille. ;) Rästihommia olisi vaikka ja kuinka! Kivaa vappuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän helmikuusta ole kovin pitkä aika! Rästihommia kerääntyy kyllä ihan täälläkin päin, mutta sinun nyt pitääkin ottaa rennosti kun on iso masu. Mulla ei ole muuta tekosyytä rästeille kuin laiskuus :)

      Poista
  4. Tää on ihan ainutlaatuinen blogi. Keksit aina jotain ihanaa, ja sit vielä vinkkaat miten se on tehty. Kiitos :) t.tyytyväinen lukija ;)

    VastaaPoista
  5. Voi apua, nämä kaikkea röyhelyihanuudet saavat minut salaa ajattelemaan että voisin pukea meidän kaksi poikaakin tällaisiin ;) Vastustamattoman kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii... luulen että pojat voisivat hieman ihmetellä :)

      Poista
  6. Söpöt: tyttö ja nukke...pian näen livenä tytön!!!!

    VastaaPoista
  7. Ihanat röyhelömekot niistä tuli! :) Taidan nostaa koneen huomenna taas esille, nyt kun näkee mekon Murun päällä niin on se vaan niin soma <3 Kiitos vielä superkivasta viikonlopusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS SULLE!!!! Kun mahdollistit superhypermielettömän ja tehokkaan käsityöviikonlopun!<3<3<3

      Poista
  8. Voi, miten ihanat mekot molemmille! <3 Täytyykin katsoa, josko saisin meidän Bellelle tehtyä sinun ohjeilla uuden mekon, kun sellaista on kovasti ollut tilauksessa. ;D
    Mukavaa vappuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu... varsinkin nuken mekko oli ihan huippu nopee tehdä, ei mennyt vamaan puolta tuntia. Ei muuta kun surrauttelemaan :)

      Poista
  9. Ihanat mekkoset <3
    Ja ohjekkin tuntuu helpolta.Tohtiskohan sitä itekki meijän tyttösille koittaa mekkoja tehdä ;)
    Pitääpä kiertää kangaskaupan kautta :D

    Mukavaa vappuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kikke... yllättävän sopivat oli mekot vaikka tekovaiheessa ei ollut Muru eikä nukke sovittamassa, vasta valmiina sovitin niitä ja olis hieman harmittanut joutua korjailemaan :)
      Hyvää vappua!!!

      Poista
  10. Kerrassaan ihana mekot!!! Kiitos ihanasta ohjeesta, tuon avulla voisin itsekin kokeilla mekon ompelua :)
    Neiti tykkäis varmasti ja nukelle vois olla kiva saada samanlainen mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekoista en kyllä saa tarpeekseni, voisin tehdä yhden joka päivä mutta mies on onneksi jarruna :)

      Poista
  11. Aivan ihania mekkoja! Tuo pilkullinen kangas on nappivalinta tähän.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihastuin kyllä niin kovasti tuohon kankaaseen!!!

      Poista
  12. Kolmanne kerran yritän kommentin lisäystä...jospa tämä nyt...kauniit mekot ja varmasti mukava tehdä näin kesää odotellessa. Ihanaa,kun jaksat laittaa aina mukaan myös ohjeen!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihanaa! Kiitos mahtavasta blogista. Kauniita kuvia ja inspiroivia juttuja, sopivan napakoita kirjoituksia. Voisko enempää toivoa? :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jätät viestiä <3