lauantai 18. maaliskuuta 2017

itsetehty treenipaita ja arvonnan voittaja...


Liikkumisesta on tullut minulle tosi tärkeä harrastus, varsinkin kahden tosi vaikean raskauden jälkeen. Tuntuu että nyt kun siihen taas pystyy niin intoa on vieläkin enemmän kuin ennen lapsia. Onhan se myöskin sitä omaa aikaa ja oman hyvinvoinnin ylläpitämistä. Isompina motivaattoreina toimii itsella hyvä musiikki ja tietenkin tulosten näkyminen. Mutta olen huomannut että vaatteilla on myös iso merkitys. Niin ulkonäöllisesti kuin teknisiltä ominaisuuksiltaan. Olen nimittäin pari kertaa lähtenyt "normi" vaatteissa salille tai lenkille ja kyllä sen on huomannut kun ovat kastuessaan muuttuneet niin epämiellyttäviksi ja kuumiksi. 

Aloin haaveilemaan treenipaidasta jossa olisi hihat ja joka olisi hieman pidempi, itse kun en viihdy legginsseissä ilman sitä pidempää paitaa peppua peittämässä... No ei sitten äkkiseltään löytynyt mistään joten päätin kokeilla sellaisen ompelemista kun jemmassa oli "toiminnallista" kangasta jonka alesta joskus ostin. Kaavana käytin yläosaan hyväksi todetun raglanpaidan kaavaa ja alaosaa pidensin yhtä lempitoppia mallina käyttäen, ja tuli sopiva heti, en joutunut tällä kertaa yhtään kaventelemaan enkä muokkaamaan. Minulle ei sovi lyhyet hihat sitten ollenkaan, ja pitkät taas ovat ehkä hieman turhia sisäliikunnassa joten tein näistä tälläiset keskipituiset. Mies tuumasi että onpa piukka, mutta kangas on tosiaan todella joustavaa joten se tuntuu kyllä tosi mukavalta päällä... 

Mutta nyt siihen varsinaiseen asiaan, eli  arvonnan tulokseen...

Pipo-huivi setin on voittanut:

Nämä on kyllä todella ihania! :) 

Laitan sinulle pian sähköpostia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun jätät viestiä <3